Nihil Interit ja Autismisäätiö toteuttivat syksyllä 2026 pilottihankkeen aseemisen kirjoittamisen kurssista Autismisäätiön Vallilan päiväkeskuksen asiakkaille.
Hankkeen tavoitteena oli tarjota erityistä tukea tarvitseville autismikirjon aikuisille mahdollisuus tutustua aseemiseen kirjoittamiseen luovan ja ohjatun työpajatyöskentelyn muodossa. Kurssilla osallistujat saivat tutkia itseilmaisua, kieltä ja tunteita omaan kokemusmaailmaansa sopivalla tavalla.

Kolmella kurssikerralla työskenneltiin eri materiaaleilla, kuten kynillä, vesiväreillä, tarroilla ja luonnonmateriaaleilla. Lisäksi pohdittiin, mitä kieli ja kommunikaatio merkitsevät ja miten ne välittyvät vuorovaikutuksessa. Viimeisellä kerralla myös keho otettiin vahvemmin mukaan työskentelyyn, kun aseemista kirjoitusta tehtiin lattialle levitetyille pitkille rullapapereille.
Taiteellinen työskentely koettiin hedelmälliseksi ja sopivasti haastavaksi, ja se synnytti uudenlaista vuorovaikutusta asiakkaiden ja lähityöntekijöiden välillä sekä ryhmäläisten kesken. Kurssin taideohjaajana toimi runoilija ja taiteilija Kirsi-Marja Moberg, jolla on myös aiempaa kokemusta erityisryhmän ohjaamisesta. Autismisäätiön lähiohjaajina toimivat vuorokerroin Mirjami Iho ja Synnöve Lindberg.

Pilottihanke edisti taiteen ja kulttuurin saavutettavuutta ja yhdenvertaisuutta tarjoamalla autismikirjon aikuisille mahdollisuuksia osallistua taiteelliseen toimintaan omassa arjen ympäristössään. Samalla hanke tuki Autismisäätiön tavoitetta mahdollistaa autismikirjolla oleville omannäköinen, täysipainoinen elämä, johon kuuluu mahdollisuus taideosallistumiseen sekä Nihil Interitin pyrkimystä tavoittaa uusia yleisöjä ja luoda kohtaamisia runouden äärelle poikkisektorisen yhteistyön kautta.

