Autismisäätiön ja Nihil Interitin yhteistyö käynnistyi: aseeminen kirjoittaminen itseilmaisun välineenä

Nihil Interit ja Autismisäätiö toteuttivat syksyllä 2026 pilottihankkeen aseemisen kirjoittamisen kurssista Autismisäätiön Vallilan päiväkeskuksen asiakkaille.

Hankkeen tavoitteena oli tarjota erityistä tukea tarvitseville autismikirjon aikuisille mahdollisuus tutustua aseemiseen kirjoittamiseen luovan ja ohjatun työpajatyöskentelyn muodossa. Kurssilla osallistujat saivat tutkia itseilmaisua, kieltä ja tunteita omaan kokemusmaailmaansa sopivalla tavalla.

Kolmella kurssikerralla työskenneltiin eri materiaaleilla, kuten kynillä, vesiväreillä, tarroilla ja luonnonmateriaaleilla. Lisäksi pohdittiin, mitä kieli ja kommunikaatio merkitsevät ja miten ne välittyvät vuorovaikutuksessa. Viimeisellä kerralla myös keho otettiin vahvemmin mukaan työskentelyyn, kun aseemista kirjoitusta tehtiin lattialle levitetyille pitkille rullapapereille.

Taiteellinen työskentely koettiin hedelmälliseksi ja sopivasti haastavaksi, ja se synnytti uudenlaista vuorovaikutusta asiakkaiden ja lähityöntekijöiden välillä sekä ryhmäläisten kesken. Kurssin taideohjaajana toimi runoilija ja taiteilija Kirsi-Marja Moberg, jolla on myös aiempaa kokemusta erityisryhmän ohjaamisesta. Autismisäätiön lähiohjaajina toimivat vuorokerroin Mirjami Iho ja Synnöve Lindberg.

Pilottihanke edisti taiteen ja kulttuurin saavutettavuutta ja yhdenvertaisuutta tarjoamalla autismikirjon aikuisille mahdollisuuksia osallistua taiteelliseen toimintaan omassa arjen ympäristössään. Samalla hanke tuki Autismisäätiön tavoitetta mahdollistaa autismikirjolla oleville omannäköinen, täysipainoinen elämä, johon kuuluu mahdollisuus taideosallistumiseen sekä Nihil Interitin pyrkimystä tavoittaa uusia yleisöjä ja luoda kohtaamisia runouden äärelle poikkisektorisen yhteistyön kautta.

Onnittelut! Niillas Holmbergin ”Naarattu” on Nihil Interitin valinta vuoden 2026 runoteokseksi

Runoyhdistys Nihil Interit on valinnut Niillas Holmbergin teoksen ”Naarattu” (Gummerus) vuoden runoteokseksi. Yhdistyksen palkintoraati arvioi teoksen edustavan ajassa liikkuvia kirjallisia teemoja poikkeuksellisen inspiroivalla tavalla.

”Luontokuvaston ja ympäristöteemojen keskeisyys näkyi vahvasti viimeisen vuodenkierron runosadossa. Holmbergin runoteos Naarattu erottuu tästä runsaudesta kielensä erityisellä, arvoituksellisuutensa säilyttävällä ilmaisuvoimalla. Lukijoina saamme kokemuksen paikantuneesta tiedosta: runon sanasto ja kokoelman maailmaa jäsentävät jaottelut ovat nimenomaan saamelaiseen luontosuhteeseen kytkeytyviä. Teoksessa puhujan minän moninaisuus ja moniäänisyys, joka on itsessään nykyrunolle yleistä, toteutuu poikkeuksellisen kiinnostavasti sekä osastojen sisällä että niiden väleissä”

Vuoden runousteko Erkka Filanderin Siemenholville ja sen herättämälle runouskeskustelulle

Vuoden runousteoksi on valittu Erkka Filanderin ”Siemenholvi” (Poesia). Palkintoraati halusi korostaa Filanderin teoksen ja sen vastaanoton yhteisöllisiä ulottuvuuksia palkintoperusteissaan.

”Kun palkitsemme Filanderin teoksen runoustekona, ajattelemme palkitsevamme samalla sitä yhteisöä, joka on ollut mahdollistamassa sen toteuttamista ja sen vastaanoton laajuutta. Tähän liittyy myös kustannustoimittajana toimineen Kristian Blombergin vihkomuotoinen oheisteos. Ilman yhteisön uskoa ja kannattelua ei olisi myöskään Siemenholvia.”

Runoyhdistys Nihil Interit on jakanut valtakunnallisia runouspalkintoja vuodesta 2013 alkaen. Palkinnot ovat arvostettuja kirjallisuuskentän sisällä ammattikunnan sisäisenä palkitsemisena.

Vuoden 2026 palkintoraadissa toimivat: Elina Sallinen (puheenjohtaja), Paula Sankelo, Joonas Säntti ja Kasper Salonen. Voittajille luovutetut runoesineet suunnitteli ja toteutti Kirsi-Marja Moberg.

Tadaa! Vuoden 2026 runoteosehdokkaiden lyhyt lista on nyt julkaistu – mikä teoksista on sinun suosikkisi?

Vuoden 2026 runoteoksesta kilpailee seitsemän teosta. Kilpailun voittaja julkistetaan Turun kirjamessuilla perjantaina 2.10. klo 17.00 alkavassa palkitsemistilaisuudessa.

Ehdokaslistalle päässeet teokset ovat:

Petra Vallila: Kaiken (Poesia, 2026)

Saila Susiluoto: Summerhill (Otava, 2026)

Juhana Vähänen: Ballaadi Arska Kurmoksesta (Poesia, 2025)

Taneli Viljanen: Glitterneste (Poesia, 2025)

Niillas Holmberg: Naarattu (Gummerus, 2025)

Erkka Filander: Siemenholvi (Poesia, 2025)

Milka Luhtaniemi: Häikäisy (Gummerus, 2026)

Nihil Interit on valinnut vuoden runoteoksen ja runousteon vuodesta 2013 alkaen. Palkinnot ovat arvostettuja kirjallisuuskentän sisällä ammattikunnan sisäisenä palkitsemisena.

Runoteos- ja runoustekopalkintojen voittajille luovutetaan Kirsi-Marja Mobergin suunnittelemat upeat runoesineet (kuvassa vuoden 2025 palkintoesineet).

Vuoden 2026 palkintoraadissa toimivat Elina Sallinen (puheenjohtaja), Paula Sankelo, Joonas Säntti ja Kasper Salonen.

Esittelyt voittajaehdokkaista julkaistaan yhdistyksen somekanavilla seuraavan viikon aikana. Pysy kanavalla!

Nihil Interit sai uuden hallituksen – puheenjohtajaksi Anni Katajapuu

Runoyhdistys Nihil Interitin sääntömääräinen vuosikokous järjestettiin etäkokouksena sunnuntaina 31.5. 2026.

Kokouksessa valittiin yhdistykselle uusi hallitus kaudelle 2026-2027.

Uudeksi hallituksen puheenjohtajaksi valittiin runousjärjestöissä laajalti meritoitunut Anni Katajapuu (kuvassa). Varapuheenjohtajana toimii Jonna Nisu.

Muut hallituksen jäsenet ovat Annamari Typpö, Tenho Nuutila, Aamu Pulkkinen, Hanna Syrjämäki ja Pyry Rämö.

Uusi hallitus kokoontuu järjestäytymiskokoukseen juhannusviikolla kesäkuussa. Tällöin jaetaan hallituksen tarkemmat vastuualueet.

Yhdistyksen jäsenmaksuksi vuodelle 2026 päätettiin 20 € (kannatusjäsenyys 50 €). Kuluvan vuoden jäsenmaksulaskut lähtevät jäsenistölle maanantaina 1.6. 2026.


Tekstin talolla kesäale: salien tilavuokrat –50%!

Kaipaatko tunnelmallista tilaa kesän juhlille, tapahtumille, kursseille harjoituksille tai julkkareille? Tekstin talon intiimi Permantosali ja juhlava Parvisali ovat varattavissa puoleen hintaan aikavälille 14.6.–16.8. 2026. Tarjoushinta on voimassa 6.5.–15.8. 2026 tehtävissä tilavarauksissa.  

Tarjous koskee talon ensimmäisen kerroksen Permantosaliin ja kuudennen kerroksen Parvisaliin tehtäviä yli 3 tunnin varauksia aikavälillä 14.6.–16.8. 2026. Tarjous pitää sisällään salien vuokran ja salien perustekniikan käytön. Lisäpalveluista, kuten tilojen järjestelystä ja siivouksesta ja teknikkopalveluista ei anneta alennusta. 

Kiinnostuitko? Hinnastot ja lisäohjeet löydät Tekstin talon kotisivuilta.

Nihil Interit on Tekstin talo – Textens hus ry:n jäsenjärjestö. (Kuva: Aino Rahkonen)

Ehdota vuoden runoustekoa!

Kevään ja kesän koittaessa on taas aika miettiä vuoden runoustekoa. Vuoden runousteko voi olla palkinto elämäntyöstä, nettipalvelu, kulttuuriteko käännösrunouden saralla tai runousaiheinen tietokanta. 

Taikka sitten ei mikään näistä. Anna mielikuvituksen lentää ja tee meille ehdotus palkinnonsaajasta! Vuonna 2025 vuoden runoustekona palkittiin Rosebud Sivullisen merkittävä rooli suomalaisen nykyrunouden esittelijänä.

Mikä on sinun ehdokkaasi vuoden runousteoksi? Ehdota ehdokastasi meille 31.7. 2026 mennessä!

Lopullisen voittajan valitsee yhdistyksen runopalkintoraati. Runoteos ja runousteko palkitaan lokakuussa 2026 Turun kirjamessuilla. Osoite ehdotuksille: info@nihilinterit.fi.

Sinebrychoffin taidemuseon Yö-näyttely yhdistää kuvataidetta ja runoutta – Nihil Interit vahvasti mukana projektissa!

Mikko Ängeslevä: Toinen puoli (2024). Kuva: Kansallisgalleria / Petri Virtanen

Sinebrychoffin taidemuseossa 12.2. alkava Yö-näyttely tutkii yötä ja sen monia eri kasvoja. Taideteosten lisäksi runous johdattaa mystisen vuorokaudenajan äärelle. Runoilija Henriikka Tavi on kirjoittanut runoja osaksi näyttelyä taideteosten ja teeman inspiroimana.

Kävijät johdatetaan tunnelmoimaan ja tulkitsemaan yötä, toisin kuin selittämään auki tätä vuorokaudenaikaa. Näyttely on yksittäisten teosten sijaan kokonaistaideteos, jossa myös arkkitehtuurilla on suuri rooli. Näyttelyarkkitehtuurista vastaa muotoilija Lauri Johansson. Näyttelyn on kuratoinut Kersti Tainio.

Nihil Interit on mukana projektissa kutsuttuna oheisohjelman tuottajana. Yhdistyksen toimesta museolla järjestetään Yön monet sanat -runopajoja, kysyttyjä Runobaarin kokoontumisia, Aseemisen askartelukerhon uudistunut sessio, Nokturnon kokeellinen Open Mic sekä Tuli & Savun Hämärä-klubi. 

Kokonaisuudessaan Yö-näyttelyn oheisohjelma näyttää seuraavalta:

  • 17.–21.2. klo 13.00–16.00: Yön monet sanat – talvilomaviikon nonstop-runopajat
  • 27.2., 27.3. ja 24.4. klo 15.00-18.00: Runobaari (vapaa pääsy)
  • 28.2. klo 12.00–15.00: Aseeminen askartelukerho (ilmoittautuminen 21.2. mennessä: kurssit@nihilinterit.fi)
  • 22.4. klo 17.30: Nokturnon kokeellinen Open Mic “Yö & Unet”
  • 27.5. klo 17.00: Tuli & Savun Hämärä-klubi
  • 29.5., 26.6. ja 31.7. klo 15.00–17.00: Filosofin kanssa taiteen äärellä

Sinebrychoffin taidemuseon kevätkauden tapahtumiin voit tutustua tarkemmin museon kotisivuilla. Museon ykköskerros avataan yleisölle remontin jäljiltä 12.2. 2026.

Tule mukaan toimintaan – liity Runoyhdistys Nihil Interit ry:n jäseneksi ja värvää uusia jäseniä!

Valtiollisen tuen leikkaukset sekä yleinen kustannustason nousu ovat koetelleet viime vuosina useita kulttuurialan toimijoita ja niin myös Nihil Interitiä. Tänä vuonna saamamme Taiteen edistämiskeskuksen tuen määrä laski jopa n. 21% vuoteen 2024 nähden. Yhdistys on jo kauan tottunut tekemään vähällä paljon, mutta niukentuneet resurssit ovat johtaneet isoihin supistuksiin toiminnassamme. Liittymällä yhdistyksen jäseneksi ja värväämällä uusia jäseniä voit tukea toimintamme jatkuvuutta ja monipuolisuutta hankalien aikojen yli. 

Nihil Interitin toimintaan kuuluu tällä hetkellä runouslehti Tuli & Savun ja kritiikkiportaali Runografin julkaiseminen, runouden kirjoittamista opettavat kurssit sekä valtakunnallisten runouspalkintojen jakaminen. Taloustilanteen salliessa julkaisemme myös digitaalisen runouden sivusto Nokturnoa sekä järjestämme runoustapahtumia.

Yhdistyksen jäsenenä saat alennuksia Tuli & Savun tilauksesta sekä kurssimaksuista. Muina jäsenetuina saat alennuksia Annikin Runofestivaalilta, Lukulaari-antikvariaatista, Rosebud-kirjakaupoista, Suonenjoen Kirjakaupasta, Kustannusliike Parkolta, Järvenpään kaupungin museokohteista (Ahola, Suviranta, Villa Kokkonen ja Järvenpään taidemuseo) sekä Suomalaisen kirjan museo Pukstaavista.

Liity jäseneksi ja tue runoutta! Suosittele jäsenyyttä myös omalle tuttavapiirillesi. Jäsenyys maksaa vain 20 euroa vuodessa. Vakavaraisille on myös mahdollisuus kannatusjäsenyyteen hintaan 50 euroa / vuosi.

Linkki liittymislomakkeeseen on täällä: Liity jäseneksi! – Nihil Interit

Palkintoesineet vuoden 2025 runopalkintovoittajille valmistanut Kirsi-Marja Moberg: ”Nykyaika on monella tapaa brutaalia, mutta runous seisoo vahvoin jaloin ja huutaa, että ei ole häviämässä minnekään”

Kuvataiteilija ja runoilija Kirsi-Marja Moberg:

Toteutin runouspalkintoesineet betonivaluina ja merkitsin ne leimasimia käyttäen. Esineet edustavat välimerkki-teemaa, jota olen käyttänyt viime aikoina työskentelyssäni aseemisen taiteen parissa. 

Huutomerkki valikoitui symboloimaan runouden yhteiskunnallista merkitystä. Runoilijat poimivat tarkkanäköisesti teoksiinsa asioita ajastamme, tuovat esiin heikkoja signaaleja ja julistavat väkeviä kannanottoja. Runous haastaa antamaan tilaa tunteille, kutsuu aistimaan ja puhuttelee.

Nykyaika on monella tapaa brutaalia, mutta runous seisoo vahvoin jaloin ja huutaa, että ei ole häviämässä minnekään.

Onnea ehdokkaille ja voittajille!