Vesa Haapala: Maallisten ilojen puutarha (Otava 2025)
Maallisten ilojen puutarha on tehokkaan kerroksellinen ja kunnianhimoinen kokonaisteos, jossa useat poeettiset ja temaattiset haasteet löytävät mielenkiintoisen ja merkityksellisen muodon. Teoksen lähtökohta, Hieronymus Boschin samanniminen triptyykki (n. vuodelta 1500), on monisäikeinen ja loppumattoman runsas taideteos, jonka kuvaaminen runouden keinoin haastaa ekfrasiksen uuteen asentoon. Kuvan kirjoittaminen, runoteoksellinen kuvailu, on visuaalisuuden saturoimassa nykyajassa erityisen kiinnostava poeettinen keino. Oivaltavaa on myös, miten 500 vuotta vanhan taideteoksen kuvaus keskustelee nykyajan kanssa esimerkiksi teknologian – ja tekoälyn – osalta. Teoksen monimuotoinen runokieli on kekseliästä ja ajateltua.
Vilja-Tuulia Huotarinen: Menettämisestä, säilyttämisestä (Siltala 2024)
Huotarisen teos Menettämisestä, säilyttämisestä tutkii kirjallisia yhteyksiä, niiden katkoksia ja jatkuvuuksia sekä henkilökohtaisesta että yhteiskunnallisesta näkökulmasta käsin. Kirjoittajuus ja lukijuus kiertyvät yhteen kokoelman ensimmäisessä ”Menettämisestä” -osastossa, joka katsoo kohti lapsuutta ja erityisesti sisartenvälistä yhteyttä. Teoksen toinen osasto ”Säilyttämisestä” syventää teoksen ajankohtaista kulttuuri- ja kirjallisuuspoliittista kantaaottavuutta. Menettämisestä, säilyttämisestä on syvällinen ja herkkä puolustuspuhe kirjallisuuden ja erityisesti runouden merkityksestä kulttuurivihamielisen ajan keskellä.
Sanna Karlström: Maanpäällinen osa (Otava 2025)
Sanna Karlströmin Maanpäällinen osa kurkottaa suurissa, ajattomissa teemoissa juuriin, ilmaan ja horisonttiin kuin kasvi. Kuoleman ja elämän köynnöksiin kiinnittyneet runot tarjoilevat hienoja, ilmavia visioita. Runot ovat tiivistettyjä ja kirkkaita eikä kieli rusikoidu, vaan taipuu kauniisti. Ruumis irtaantuu runoissa mielenkiintoisesti sielusta ”astronautin pukuna” – sielukin on tavallaan kehollinen. Vasta sieluttomuus riisuu runon minän “pieneksi kuin neulanpisto”. Kuvallisuus on kekseliästä, kuten käsityömaailman yhdistäminen kehollisuuteen ja huumori arkisuudessaan hauskaa. Lukukerrat avaavat tyylikkäitä runoja kuin teekukkia.
V. S. Luoma-aho: Teoria (Poesia 2024)
V. S. Luoma-ahon Teoria on lieriön muotoinen malli ajasta. Elämän ja kuoleman syklissä jylläävän teoksen kekseliäässä kompositiossa muodoltaan hyvin erilaiset tekstit ovat nautinnollista luettavaa. Tiivis ja pikkutarkka teos avaa portin ironian uuteen aikakauteen, jossa puisevan kyynisyyden sijaan luotetaan ilkikuriseen ja salaa mehevään huumoriin. Sen aforistisissa teksteissä runo hiipii lähelle vitsikirjaa veistellessään taidokasta mukafilosofiaa kylmäävien oivallusten sekaan: ”Pitää opetella rakastamaan itseään ennen kuin voi oppia rakastamaan itsensä näköistä lasta”. Lopulta aikalieriöstä keriytyy auki piinaava, haikea ja herkkä syyskirja.
Pirjo Lyytikäinen: Vanhan metsän elegia (Aviador 2025)
Pirjo Lyytikäisen esikoisrunoteos Vanhan metsän elegia on lyyrinen metsäretki ja kannanotto luonnon puolesta. Teoksessa nousevat esiin metsän monet äänet ja niiden eri sävyt, joita typografinen asettelu onnistuneesti ilmentää. Elegioille tyypillinen kaiho on läsnä runojen tunnemaisemassa, erityisesti avohakkuumaisemaa kuvaavassa osastossa. Metsän tuntua kuvaavat lukuisat uudisyhdyssanat, kuten ”lumenkimallusmetsä” ja ”sammalhehku”, ovat kekseliäitä ja aistivoimaisia. Teoksen minimalistiset ja hienovireiset säkeet onnistuvat tallentamaan tarkasti ja kirkkaasti metsään liittyviä havaintoja ja tunteita.
Katja Meriluoto: Puun avaruudesta (Aviador 2025)
Katja Meriluodon teos Puun avaruudesta vie lukijan matkalle lajien välisiin suhteisiin. Ekologiaa, taksonomiaa ja rajanvetojen vaikeuksia tutkiva teos onnistuu kuvaamaan lajienvälistä vuorovaikutusta monisäikeisesti ja koskettavasti. Erityisen ansioitunutta on tapa, jolla Puun avaruudesta tunnustelee muiden kuin ihmislajisten eliöiden kokemuksia, päästäen lukijan sisään esimerkiksi päpsiäisten eli kärpästen kokemusmaailmaan. Kokoelma kannustaa elävien ja elottomien väliseen yhteiseloon kaikkine vaikeuksineenkin, ja löytää myös ihmiselle oman paikkansa elonkehässä.
Olli Sinivaara: Valoon, vihreään (Teos 2025)
Valoon, vihreään lumoaa ihmeellisten puiden ja pionien luo. Näitä hiljaisia läheisiämme teos havainnoi hitaudessaan poikkeuksellisella tarkkuudella. Verkkainen rytmi rinnastuu puiden hitaaseen kasvuun ja moninaiset toistorakenteet puiden toistuviin muotoihin: oksiin, lehtiin, neulasiin. Teos on tunnelmaltaan rauhallinen, harraskin, mutta ilmaisee saarnaamatta puiden mittaamattoman arvon. Kirja muuttaa tapaamme katsoa puita, ”ääretöntä joka näkyy”.
Vuoden runoteos ja runousteko palkitaan Turun kirjamessuilla perjantaina 3.10. 2025 klo 17.00-18.00. Palkintoraatiin vuonna 2025 kuuluvat Anni Katajapuu, Matti Kangaskoski (pj.), Laura Kärkäs, Matias Loikala, Aamu Pulkkinen ja Tuomas Taskinen. Voittajille luovutettavista runoesineistä vastaa Kirsi-Marja Moberg.